Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2017.

Selvennys energiahoidoista

Pystymme nykyään tieteellisin menetelmin todentamaan kuinka joka ikinen sekunti meidän lävitsemme kulkee ääretön määrä säteilyä ja hiukkasia. On myös todistettu kuinka jokainen atomi jotka ovat saaneet kosketuksen toiseen pystyvät välittämään informaatiota toiselle, kun yhtä liikutetaan toinenkin liikkuu, vaikka se olisi maapallon toisella puolella. Olemme myös saaneet selville kuinka suolistomme bakteeristo ohjaa ajatuksiamme, kuinka moni meistä olisi uskonut siihen vielä 10 vuotta sitten? Lukuisista tieteen läpimurroista huolimatta en usko että olemme ihmiskuntana löytäneet edes jäävuorenhuippua kaikista maailman ihmeellisyyksistä. Siksi on myös mielestäni ehkä hieman absurdia, että niin suuri osa ihmisistä automaattisesti kieltää energiahoitojen olevan mahdollisia vedoten nimenomaan tieteellisen näyttöön. Skeptikot myös tuntuvat uskovan että energiahoitajat kieltävät täysin kaiken modernin lääketieteen. En ole itse kuullut kenestäkään luonnonparantajasta joka ei käyttäisi länsimaal…

Joulu downunder

Kuva
Muistan vielä yli kaksikymppisenä ajatelleeni että ilman oikeaa joulukuusta,vanhoilla koristeilla koristeltuna tuoksumassa olohuoneen nurkassa ei voi joulua viettääkään. Perinteisenä jouluihmisenä en voinut kuvitellakaan että kolmikymppisenä viettäisin ensimmäisen jouluni Australiassa joen rannalla, eukalyptus metsänympäröimänä, keskimäärin 35 asteen kuumuudessa.



On varmasti sanomattakin selvää että joulu Australiassa, pelkästään jo ympäristön erilaisuuden takia on ihan erilainen kuin mihin olemme Suomessa tottuneet. Ensimmäinen ero on tietysti se että joulua ei oikeastaan juhlita kuin joulupäivänä. Jouluaatto on heille vain yksi ilta muiden joukossa paitsi että jouluyönä saapuvalle joulupukille jätetään perinteisesti kuusen juurelle kaljaa. Kyllä, luit oikein. Jos australialainen ei ole syömässä lihaa grillin ääressä, hän on juomassa kaljaa kavereiden kanssa, siksi myös luonnollisesti joulupukki tarvitsee kaljaa jaksaakseen jakaa kaikki lahjat. Ei varmastikaan ole yllätys että jouluaa…

Exäni ja minä

Olen miettinyt kauan kuinka aloitan tämän kirjoitukseni. Jotenkin kaikki aloitukset kuulostavat joko siltä että tuomitsen muiden tavat erota tai sitten siltä että yritän opettaa muita eroon päätyneitä. Kumpikaan näistä ei siis ole agendani. Yritän ainoastaan valaista minun kokemustani ja kertoa siitä mitä olen oppinut tässä kahden vuoden aikana itsestäni ja suhteen muutoksesta, sillä kun lapset ovat osallisena erossa ei suhde heidän isäänsä koskaan oikeastaan pääty.

Ulkopuolisin silmin meidän eromme ei varmastikaan ole mikään "malliesimerkki" vaikka itse usein annankin kiitosta sekä itselleni että exälleni (kutsun exääni tästä edes Häneksi) siitä miten asiat ovat edenneet.
Hän lomailee yhä minun vanhempieni kesämökillä ja toimii siellä ihan kuten aina ennekin. Olen matkustanut joka jouluksi Australiaan tyttäriemme kanssa ja siellä asumme samassa asunnossa anoppilan vieressä. Yritämme edelleen juhlia synttäreitämme yhdessä perheenä ja Hän on myös aina kutsuttu oman perheeni j…

Borrelioosi

Kerroinkin jo aikaisemmassa kirjoituksessani kuinka vuoden 2016 kesällä, tarkalleen ottaen 10. elokuuta, aamulla herättyäni huomasin oikeassa kyljessäni punkin. Se oli vielä pienen pieni ja arvelin sen päätyneen minuun koirastani joka nukkuu aina sänkyni vieressä.
Järjellä ajateltuna en uskonut saavani punkista borrelioosia sillä käsittääkseni hyvin harva punkki on  taudin kantaja, mutta kun nyppäsin punkin pihdeillä pois ihostani tunsin ettei kaikki ollut kunnossa.

Olen aina ollut kiinnostunut tieteistä sekä psykologiasta. Mielestäni on äärettömän kiehtovaa lukea uusia tieteen saavutuksia ja oivalluksia ja kuulla kuinka uusia muinaisia lajeja on löydetty tai kuinka aivoja kuvantamalla on saatu selville lisää siitä miten ihmismieli toimii. Siksi olin äärettömän skeptinen omia tuntemuksiani kohtaan. Hyvä on, punkin purema tulehtui ja kutisi ja vielä syyskuussakin tulehdus vain levisi. Kyllä, sain erikoisia paineen ja välillä kivun tuntemuksia kylkeeni jotka viikko viikolta tihenivät, l…

Miten holistiset hoidot toimivat

Kuva
Elimistön energiat voivat mennä tukkoon monestakin eri syystä kuten huonolaatuisesta ruoasta, virheasennoista, sydänsuruista tai vaikka tapaturmasta. Kaikille tuttu stressi on kuitenkin varmaan yksi isoimmista syistä kehon sairastumiseen joten tässä esimerkki yhdenlaisesta taudinkulusta:

Töissä on ollut kiirettä jo pidempään ja oma arkikin pitäisi jaksaa hoitaa. Kehosi pyytää sinua jo hiljentämään ja lepäämään mutta koska et suostu kuuntelemaan kehosi hienovaraisia vihjeitä alkaa elimistösi vaatimaan sitä kovempaa. Ensin voit alkaa nukkua huonosti, sitten alat olemaan jatkuvasti ärtynyt etkä pysty keskittymään, tämän jälkeen syöt entistä huonommin joka stressin kanssa yhdistettynä saa aikaan jatkuvan närästyksen tai ripulin. Riittävätkö oireet jo? Hyvä, haet vihdoin apua. 😊 Koska kaikki holistiset hoitomuodot keskittyvät hoitamaan ja vahvistamaan sinua itseäsi eikä sairautta, saat todennäköisimmin hoitoa energioiden tasaamiseksi koko kehossasi etkä suoraa hoitoa närästykseen. Toki sit…