Exäni ja minä

Olen miettinyt kauan kuinka aloitan tämän kirjoitukseni. Jotenkin kaikki aloitukset kuulostavat joko siltä että tuomitsen muiden tavat erota tai sitten siltä että yritän opettaa muita eroon päätyneitä. Kumpikaan näistä ei siis ole agendani. Yritän ainoastaan valaista minun kokemustani ja kertoa siitä mitä olen oppinut tässä kahden vuoden aikana itsestäni ja suhteen muutoksesta, sillä kun lapset ovat osallisena erossa ei suhde heidän isäänsä koskaan oikeastaan pääty.

Ulkopuolisin silmin meidän eromme ei varmastikaan ole mikään "malliesimerkki" vaikka itse usein annankin kiitosta sekä itselleni että exälleni (kutsun exääni tästä edes Häneksi) siitä miten asiat ovat edenneet.
Hän lomailee yhä minun vanhempieni kesämökillä ja toimii siellä ihan kuten aina ennekin. Olen matkustanut joka jouluksi Australiaan tyttäriemme kanssa ja siellä asumme samassa asunnossa anoppilan vieressä. Yritämme edelleen juhlia synttäreitämme yhdessä perheenä ja Hän on myös aina kutsuttu oman perheeni juhliin. Samoin autamme toisiamme käytännön asioissa.

Mikään näistä ei ole tullut helposti ja välillä olen kirjaimellisesti joutunut pakenemaan tilanteita jotten itse ajaudu syytämään sisällä vellovaa pahaa oloani Häneen. Uskon vakaasti, että vaikka keskustelu onkin hyväksi, ei Hänellä kuitenkaan ole enää minkään näköistä velvollisuutta ottaa vastaan minun tuskaani. Se velvollisuus loppui kun minä muutin pois.
Välillä on silti äärettömän vaikeaa olla vastaamatta vihaan vihalla ja antaa anteeksi asioita ja sanoja mistä ei ikinä edes ole pyydetty anteeksi. Enkä minä aina pystykään siihen, mutta teen tietoisesti töitä sen eteen. Teen jatkuvasti myös muita "virheitä". Toisinaan en huomaa omaa uhriutumiseni tunnetta tarpeeksi ajoissa ja vellon päivän tai pari itsesäälissä, toisinaan taas petän itseni ja annan periksi omissa rajoissani. Osa omasta vaikenemisestani johtuu myös osittain yksinkertaisesti pelosta. Pelosta joutua taas niihin samoihin riitoihin jotka aiemmin ovat saaneet minun henkeni salpaantumaan ja kirjaimellisesti oksentamaan pelkästä henkisestä pahasta olosta.
Näitä asioita saan parhaiten työstettyä käymällä hoitamassa kehoani. Negatiiviset käsittelemättömät tunteet kun pakkaantuvat lihaksiin jolloin niistä on vaikeampi päästää irti. Siksi hoidon jälkeen olen usein muutaman päivän kiukkuisempi ja itkuisempi kuin normaalisti, kunnes tunteet ovat vihdoin käsitelty pois kokonaan.

Olen myös joutunut opettelemaan kantapään kautta taidon huomata isoimmassakin tunnemyrskyssä sen että hänessä asuu edelleen se ujo, suurisydäminen rento mies joka on piiloutunut kaiken sen pelokkaan uhman alle. Suurin apu sen muistamisessa on ollut toteamus jota usein toistan suuren tunteen vallatessa minut: "That´s an interesting point of view!" (Access consciousness, Dr. Dain Heer). Tämä lause saa minut muistamaan kuinka ainoastaan peilaamme omat tunteemme muihin; Jos olen vihainen muille, on kyse usein ainoastaan siitä että olen vihainen itselleni jostain asiaan liittyvästä. En siis enää ota Hänen syytöksiään itseeni. 😊

Uhrauksitta en sitä ole pystynyt tekemään, mutta näin jo hyvän aikaa erosta matkanneena näen kaiken sen arvon jonka olen teoillani saanut aikaan. Unohtamatta Häntä. Yksin ei voi minkään näköistä suhdetta saada muutettua!

Tämän syksyn uupumuksen aikana olen tehnyt valtavan harppauksen (kiitos hoitajieni!) ja löytänyt paljon uutta lempeää vahvuutta sisältäni. Se ilmenee niin etten oikeastaan enää ota itseeni toisten vihaa. Saatan vastata asiallisesti takaisin ja sen jälkeen tietoisesti poistaa energiat itsestäni jonka jälkeen olen yhtä tyyni ja iloinen kuin olin ennenkin väittelyä. Sellaista vahvuutta toivon myös tyttärieni imevän itseensä.
Se vahvuus, ainakin toivon, kantaa meidän erosuhteemme lopulta ystävyydeksi. Sellaiseksi jossa oppisimme tukemaan toinen toistamme lastemme kasvatuksessa ja nauttimaan niistä menneen suhteemme parhaista puolista. Ja onhan siitä jo nyt pilkahduksia!

Vaikka ystäväni ja sukulaiset ympärilläni usein ihmettelevät ratkaisujani, olen äärettömän ylpeä siitä että teen ne aina kuunnellen itseäni. Ja vaikka välillä mikään asia ei tunnu hyvältä, itsesääli painaa päätä ja kaikki näyttää jumittavan paikoillaan, saan lopulta aina huomata kuinka kaikella on kuitenkin ollut tarkoituksensa. Ihmiset eivät ole kovinkaan päteviä näkemään metsää puilta, joten luotan siihen että jokin muu näkee suuremman kuvan puolestani. Ilman näitä kokemuksiani en nimittäin olisi lähellekään sitä ihmistä joka nykyään olen ja minä pidän minusta 😊

.pilvi 🐨


"It´s an interesting point of view" on Access consciousness työkalu elämän oivaltamiseen.
Suosittelen kirjaa "Being you, changing the world" by Dr. Dein Heer .
Itselläni se on Kindlellä, mutta kirjan saa tilattua myös Suomesta :)
Toinen hänen kirjansa josta olen saanut isoja oivalluksia on "Embodiment"