Purku

Tarina siitä miten päädyin juuri tähän:

Viimeisen 10 vuoden ajan olen purettu ja kursittu kasaan monella eri tavalla. Kaikki alkoi kun uuvuin.  Opiskelin, tein töitä, treenasin ja valmensin enkä suostunut lepäämään. Tunnistin kyllä uupumukseni ja hain sitä varten monelta taholta apua, mutta missään ei minua otettu tosissaan. Sitten uupumus pahentui syväksi masennukseksi.  Kiitos ystäväni, sain vihdoin lääkäreiden huomion ja sain avukseni masennuslääkkeet sekä muutaman terapiakäynnin. Valitettavasti huomasin taas kerran kuinka länsimainen lääketiede/systeemi ei minun kohdallani toimi joten otin ohjat omiin käsiini. Valmistuin koulusta ja irtisanouduin kaikesta muusta ja lähdin Aasiaan ystäväni kanssa. Viimeisellä viikolla yhteistä matkaamme (jonka jälkeen minun oli tarkoitus jatkaa reissua yksin) löysin tulevan koirani jonka takia jouduin etsimään Thaimaasta paikan jossa viettää seuraavat 6kk.

Päädyttyäni pienelle saarelle tapasin elämäni rakkauden, ainakin silloin ajattelin, ehkä vieläkin. Rakkaudesta huolimatta vietin ehkä elämäni yksinäisimmät kuukaudet ”paratiisisaarella” keskellä ihmisiä joille käsitys ystävyydestä oli kovin erilainen kuin minulla.

Kuukaudet kaukana omasta turvaverkostani antoivat minulle Suomeen palattuani rohkeuden heittäytyä toisenlaiseen tuntemattomaan ja opetella Reikin silloisen tuttuni, nykyisen ystäväni avulla. Kokonainen uusi maailma, sellainen josta olin aiemmin vain unelmoinut, aukesi minulle. Muistan vieläkin sen sydäntä pakahduttavan tunteen kun ensimmäistä kertaa menin tunnustelevasti ikivanhan Lehmuksen viereen ja aukaisin tarkoituksella sydämeni. Niin tutulta kuin pelottavalta ja järjenvastaiseltakin se tuntuikin, sain niin valtavan määrän rauhoittavaa energiaa puuvanhukselta että tuntui kuin sydämeni olisi täyttänyt koko rintani. Siitä alkoi matkani todellisen itseni löytämiseen.

Vuosien varrella energiatyöskentely on vienyt minut syvemmälle itseeni kuin olin ikinä ajatellut, rikkonut aina joitain illuusioita maailmasta tai itsesäni joita luulin olevani ja kokoomalla sen jälkeen ne palaset taas uudeksi paremmaksi minuksi. Kahden lapsen saanti epätasapainoisessa suhteessa on kasvattanut minua entisestään, niin kuin vanhemmuus aina tekee, ja huomaamaan taas uusia ja uusia alitajuisia kuvioita joita olen yrittänyt tietoisesti rikkoa ja uudistaa jotta sukupolvilta toisille kulkevat vahingolliset maneerit vihdoin katkeaisivat.

Kaikista kokemuksistani huolimatta, viimeisin vuosi on ollut ehdottomasti rankin.

Elokuussa ´16 aamulla huomasin punkin kyljessäni. Kolme kuukautta myöhemmin kehoni oli niin uupunut että jo sohvalta ylös nouseminen sai sykkeeni sataan. (Tästä kaikesta kirjoitan myöhemmin lisää). Ensimmäistä kertaa elämässäni, Chronin taudista huolimatta, minulta vietiin se johon olen aina voinut luottaa kuin kallioon: kehoni.

Kevät ´17 oli jo parempi. Kiitos osteopatian sekä homeopatian (näistäkin kirjoitan myöhemmin lisää) olin jo voiton puolella kehoni puolesta, mutta sitten alkoi henkinen uupumus. Koin saavani aivan liikaa energeettistä tietoa (jos olet joskus kuullut ”kollektiivisesta tietoudesta” niin samankaltaisesta puhun nyt) kaikesta ympärilläni olevasta sekä omasta tulevaisuudestani, että mieleni ei meinannut pysyä perässä. Oman eron käsitteleminen ja hoitaminen, kaksi maailman ihaninta mutta äärettömän herkkää uhmaikäistä pientä lasta, oman yrityksen perustamista, muutto, aktiivisen koiran lenkittämistä, jatkuvat rahahuolet.

Niin kuin aina, vaadin sekä keholtani että mieleltäni aivan liikaa enkä antanut elimistölleni aikaa lepoon vaikka se sitä jo pidemmän aikaan oli vaatinutkin. Ei niin yllättäen, monen vuoden jatkuvasta rasituksesta ja kaltoinkohtelusta kehoni väsyi totaalisesti ja niin väsyi taas mielenikin. Olen käynyt luottohoitajillani syksyn aikana monta kertaa jotta kaikki se paha olo jonka olen kehooni ja mieleeni tallettanut on vihdoin perinpohjin saatu ravisteltua irti. Mielelle tämä ei ole se hellävaraisin kohtelu sillä olen joutunut kohtaamaan omia demoneitani lapsuudesta aikuisuuteen asti. Mutta vihdoin(!), se panssari jonka avulla olen itsellenikin uskotellut olevani vahva kuin kallio on murtunut

Tähän siis ollaan tultu vuoden aikana. Kehoni on uupunut, mutta pikku hiljaa voimistumassa. Jo se on iso asia että hyväksyn uupumukseni, aina se ei ole ollut itsestään selvää. Mieleni on riisuttu, ensimmäistä kertaa tunnistan oikeasti sisimmässäni olevani herkkä ja hyväksyn sen. Oikeastaan pidän siitä. On mukava tuntea kuinka vihdoin sallii itselleen sen minkä on aina sallinut toisille.

Nyt on asiat tasaantumaan päin ja  perustavanlaatuinen purku tehty, enkä malta odottaa ensi kevättä! Silloin olen jo varmasti saanut kasattua itseäni eheämmäksi ja herkemmäksi kuin koskaan aikaisemmin ❤ Woopwoop!
------ : : : ------

Tässä oli ihka ensimmäinen blogikirjoitukseni ikinä. Aika huisia ja pelottavaa avata itsensä niin täysin kaikille kiinnostuneille. 

Jatkossa kirjoitan tänne niin omista kokemuksistani kuin mahdollisimman monista erilaisista hoidoistakin joista olen itse kokenut suurta apua niin fyysisten kuin henkistenkin asioiden hallinassa 😊 Jos sinulle siis tulee mieleen joku tietty hoitomuoto josta itse olet saanut apua niin vinkkaa. Käyn kokeilemassa!

Onnea ja iloa päivään!

Pilvi ❤